Taitouintikoulu
Taitouintikoulu koostuu sekä allas- että kuivaharjoituksista, joiden painopisteinä toimivat kehonhallinta, koordinaatio, liikkuvuus sekä taitouinnin tekniikoiden perusteet. Harjoittelu sisältää myös uintitekniikka-, akrobatia-, koreografia- ja notkeusharjoitteita sekä hauskoja pelejä ja leikkejä.
Taitouintikoulun tavoitteena on kehittää monipuolisesti vesitaitoja samalla ohjaten harjoittelua taitouinnille lajinomaiseen suuntaan. Ryhmä toimii väylänä taitouinnin maailmaan, johon on tarkoitus siirtyä yhden vuoden harjoittelun jälkeen.
Lähtötasovaatimus
Taitouintikoulu I
Kevään 2025 taitouintikoulu I on suunnattu 2014–2019-syntyneille lapsille.
Osallistuakseen taitouintikouluun lapsen tulee osata uida vähintään 25 metriä yhtäjaksoisesti. Lisäksi lapsen tulee pitää vedessä temppuilusta ja osata sukeltaa, sillä kurssilla tehdään liikkeitä, joissa pää on veden alla.
Taitouintikoulu II
Kevään 2025 taitouintikoulu II on suunnattu lapsille, jotka ovat aiemmin osallistuneet taitouintikouluun vähintään puolen vuoden ajan ja saaneet suosituksen ryhmään kurssiohjaajilta. Osallistuakseen taitouintikouluun lapsen tulee osata uida vähintään 50 metriä yhtäjaksoisesti. Lisäksi lapsen tulee pitää vedessä temppuilusta ja osata sukeltaa, sillä kurssilla tehdään liikkeitä, joissa pää on veden alla.
Taitouintikoulu III
Kevään 2025 taitouintikoulu III on suunnattu lapsille, jotka ovat aiemmin osallistuneet taitouintikoulu II -kurssille vähintään puolen vuoden ajan ja saaneet suosituksen ryhmään kurssiohjaajalta.
Ryhmät harjoittelevat 2 x viikossa.